Lähiseudun taiteilijat olivat järjestämässä reissua Pietariin. Elettiin vuotta 2010 ja ensimmäinen Leporannan Taidekeskuksen kesäni alkaisi vasta kesäkuun alussa. Muutaman päivän loma tässä vaiheessa olisi ihan paikallaan. Matka voisi poikia vielä jonkun näytteilleasettajan tulevaan näyttelyyn. Sain Leenan innostumaan mukaan parin yön reissuun. Leena nousi linja-autoon Lahdesta.

Matkan varrella pysähdyttiin muutaman kerran jo ennen rajaa. Toinen pysähdys oli Pönttöbaarissa Vaalimaalla. Ihmettelin aikanaan tuota kyläläisten nimitystä ko. paikasta, mutta päättelin sitten, että varmaan se liittyy rakennuksen pöyreään muotoon. Pöntössä liikaa nauttineet ajoivat kotiinsa suojatien kautta, joka kulki rajavyöhykkeen tuntumassa.

Me jatkoimme kuitenkin lävitse Suomen ja Venäjän tullin. Huhtikuun lopun aurinko paistoi lämpimästi, mutta juoda ei uskaltanut, koska venäläisten klosettien taso saattaa olla mitä milloinkin. Pusikkoon en mene kuin äärimmäisessä hädässä ja sitä tilannetta en halunnut juomalla saada aikaan. Matkaa rajalta oli noin parin sadan kilometrin verran.

Kirjauduimme Moscow-hotelliin. Oli jo nälkä ja varsinkin kova jano. Hotellin yhteydessä on iso kauppa. "Nyt mennään ostamaan shamppanjaa pullo. Minulla on niin kova jano." sanoin Leenalle. Kerättiin koriin jotain syömistä ja sitten mentiin jano-osastolle. Niin, että mitä näistä? Ei aavistustakaan mitä pullon kyljissä luki. Hinnan mukaan varmaan valittiin, sieltä huokeimmasta päästä. Iloisesti kassia heilutellen palasin hotelliin.

Sovshamp.jpg

"Avaan tämän nyt heti. Kieli kuivaa ihan juuri kurkkuun." Leena taisi ehtiä sanoa jotain sellaista, että avaa varovasti. Olin jo ehtinyt poistaa suojapaperin ja koskin rautalankaan. Silloin pamahti ja korkki lensi kattoon. Shamppanja ryöppysi pullon suusta ja minä juoksin kiireellä pulloineni kylppäriin. Pahin oli kuitenkin jo tapahtunut. Huoneemme peili, pöytä ja kokolattiamatto tuli hetkessä pestyä shampanjalla. Onneksi oli siivousalan ammattilainen huonekaverina. Kummankin lasiin herui pullosta enää pieni tilkka pohjaan. Hyvin alkoi viikonloppu! Onneksi ostimme myös ihan oikeaa vettäkin janojuomaksi.

Eremitaasin kaltaista näyttelyä en aikonut Leporantaan pystyttää, vaikka näyttely sielläkin tulisi olemaan varsin runsas kolmessa eri rakennuksessa. Eremitaasin näyttelyssä meillä oli tulkki matkassa. Muutaman huoneen verran jaksoin seurata, mutta varmaan on tosiasia, että paikka ei ole yhden päivän käynnin näyttely. Pitäisi olla aikaa enemmän. Kaupungin kiertoajelulla huokaisin monta kertaa. Melkoinen rakennuskulttuuri! Upeita, koristeellisia rakennuksia, siltoja ja patsaita. Paljon olisi katsomista kaupungissakin.  Ruokailu oli tilattu valmiiksi ravintolaan. Suolaista jo kaipasikin päivän kävelyn ja autossa istumisen jälkeen.

Lauantai-iltana tuli mieleen kotiinviemiset. Minä lopetin matkamuistojen ja tuliaisten oston ensimmäisen etelänmatkani jälkeen. Leena halusi viedä kirkkaita hieman yli rajoitusten. Kotikulmilla oli tuliaisten odottajia. "Vesipullossa olen vienyt ennenkin tullin lävitse." Smirnoffia vaan vesipulloon, niin täydestä menee! Korkki auki ja vaihto toiseen pulloon. "Mikä tässä oikein on? Ei täältä tule mitään!" Leena koitti toisen kerran, jos kolmannenkin. "Antaa olla, kokeilen tuurilla tullissa. Ei ne aina tarkasta."

Istuttiin ja rupateltiin varttin verran mukavia. "Kokeiles sinä, jos saat pullosta tulemaan?" pyysi Leena minua. Avasin korkin ja kun ei kerran pullosta tule, niin käänsin sen ylösalaisin pöydän yläpuolella. Votka virtasi iloisesti loiskuen kastellen koko pyöreän pöydän. En edes tajunnut hetkeen pulloa kääntää. Olin niin tyrmistynyt.

Naurustamme ei tahtonut tulla loppua. "Kyllä sinä olet sitten hyvä noitten pullojen käsittelyssä" kihersi Leena toisella puolella pöytää. "No mitäs laitat tottumattoman asialle" kikattelin itse. "Ei siitä voi seurata kuin pelkkiä alkoholiongelmia." Se pöytä desinfioitiin votkan avulla. Siisti on aina siisti!

Iltarientoja emme löytäneet. Nukuimme pitkät yöunet ja istahdimme aamusella virkeinä ensimmäisten mukana linja-autoon.  Matka päättyi turvallisesti Keski-Suomeen. Sain kesänäyttelyyni yhden uuden näytteilleasettajan, kolmeksi kesäksi, Olga Malytchevan. Kotiin naposteltavaksi olin löytänyt kaupasta ison pussillisen pieniä, kovia rinkeleitä. Suurta herkkuani, varsinkin nuo venäläiset. Nöpö-tipsu oli selviytynyt kunnialla viikonlopun hoidosta. Olimme valmiit aloittamaan alkavan viikon.